sunnuntai 27. joulukuuta 2015


Toivottavasti kaikilla on on ollut iloinen joulunaika ja koiratkin ovat päässeet avaamaan pakettejaan ja nauttimaan joulusta ja yhdessäolosta! Täällä nautittiin jouluaattona auringonpaisteesta kirkkaalta taivaalta koko päivä ja lämmintäkin oli +8 astetta!!!
Paketit polttelivat kuusen alla ja niitä käytiin useaan kertaan tutkimassa että joko nyt avataan. Joulupukille piti hieman haukkua mutta innokkaana Diesel jakoi ja avasi paketteja ja oli myös avustamassa muiden pakettien avaamisessa.
Tämä vuosi on tuonut paljon uutta ja varsinkin lisää uusia innokkaita Double Dot's kasvatteja ja tiimiläisiä. Kiitos kaikille aktiivisuudestanne ja innokkuudestanne koirianne kohtaan, Olen onnellinen että kasvateillani on hyvä olla <3

Uutta vuotta jo odotellaan se tuo tullessaan paljon uusia ja jännittäviä asioita.
Onnellista ja parhainta Uutta Vuotta 2016!!


22.11.2015 KV Jyväskylä

Iloisia uutisia Jyväskylän näyttelystä:

Tuomarina dalmatiankoirille Theo Leenen, Belgia


Ensimmäinen näyttely Fialla pentuluokassa ja hienolla arvostelulla rotunsa paras pentu kunniapalkinnolla!

Double Dot's Hidden Chrystal ROP-PENTU KP

Una kunnostautui erinomaisesti mammaloman jälkeen ja sijoittui tuomarin pitkän pohdinnan jälkeen valioluokan kilpailuluokan toiseksi kovassa seurassa! Ja paras narttu kehässä neljänneksi!

Double Dot's Black Highland VAL ERI VAK-2 SA PN-4


Kiitos upeasta edustuksesta omistaja Mialle! :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

15.11.2015 Pentutreffit Hyvinkään koirauimalassa

Päätimme järjestää heti uuden tapaamisen kun viimeksi Timantti-pentueen treffeillä oli kaikilla niin mukavaa. Kokoonnuimme Remun kotitilalla ja saimme ratsastuskentän käyttöön missä koirat saivat purkaa energiaa ja leikkiä ennen uimalaan lähtöä. Timanteista oli paikalla Remu, Paavo, Elsa ja Alma. Lisäksi tietysti Diesel-eno ja Koko-neiti.




Tunnin temmellyksen jälkeen suuntasimme porukalla koirauimalaan, jonne meillä oli varattu tunnin aika. Ensimmäisellä vuorolla uivat Remu, Paavo ja Alma. Uittaja oli mukana pennuilla vedessä ja hienosti rohkaistuivat Paavo ja Almakin uimaan. Remu oli jo toista kertaa uimalassa ja uiskenteli reippaasti.


Toisessa vuorossa uivat vesipedot Diesel ja Koko ja heidän seuranaan Elsa. Pennussa tapahtui huima kehitys puolen tunnin aikana ja loppujen lopuksi Elsakin meni veteen omatahtoisesti ja ui innokkaasti! Todella kiva päivä niin koirilla kuin omistajillakin. Kiitos taas kaikille kun tulitte tapaamiseen, oli ihana nähdä teitä taas!! :)





maanantai 21. syyskuuta 2015

20.9.2015 Hyvinkään koiranäyttely

Dieselillä oli viikonloppuna yökylävieraana Koko ja voi sitä riemua! Kyllä leikittiin ja juostiin pitkin peltoja onnellisena yhdessä.



Sunnuntaina oli vuorossa Kokon ensimmäinen näyttely Hyvinkäällä. Tuomarina Maret Kärdi. Hän oli erittäin tiukka tuomari. Miehelläni oli myös ensimmäinen kerta kehässä handlerinä ja hän suoriutui erinomaisesti molempien koirien kanssa. Laatuarvostelussa oli vielä maininta ammattitaitoisesti esitetty. :)

Double Dot's Real Aston Martin AVO H
Beloe Zoloto Loving Heart JUN EH JUK-2



Lisäksi tapasimme myös Kokon siskon Novan, joka voitti koko potin ollen ROP! Iloinen näkeminen ja ihanat siskokset. Myös heidän siskopuolensa Fiona oli myös siellä.


maanantai 7. syyskuuta 2015

6.9.2015 Double Dot's Timantti-pentueen tapaaminen!

Sunnuntaina vietettiin mukava iltapäivä kun Timantti pennut jälleen näkivät toisensa. Yhdeksästä pennusta 5 saapui mukaan tapaamiseen. Kokoonnuimme Remun omistajien hevostilalla Hyvinkäällä. Mukaan saapuivat Remu (DD Esmerald), Safi (DD Safir), Elsa (DD Citrine), Alma (DD Diamond), Hymy (DD Amethyst) ja heidän enonsa Diesel (DD Real Aston Martin).

Remu ja Alma

Ensin pidin ratsastuskentällä hieman tottelevaisuus- ja näyttelykoulutusta pennuille. Treenasimme kontaktin ottoa, luoksetuloa ja istumista. Leikkimielisen mutta aika vaativankin tottiskisan voitti Alma. Seuraavaksi oli näyttelytreeni osuus missä harjoiteltiin kehäjuoksua ja seisotusta. Päivän parhaana kehäkoirana palkitsin Remun. Sen jälkeen oli hauska nakinsyöntikisa, jonka voiton vei ennätyksellisellä ajalla Remu, toiseksi Safi ja kolmanneksi Elsa.

Remu, Alma, Elsa ja Safi
Remu

Safi
Elsa
Alma

Pakenimme sadetta talliin jossa vietimme herkullisen piknikin. Sen jälkeen pääsimmekin takaisin ulos ja koira saivat kirmata vapaana.


Alma ja Hymy
Remu, Hymy, Alma ja Safi
Safi, Diesel, Hymy, Alma ja Remu

Kiitoksia Raijalle ja Karille että saimme tulla viettämään mukavan päivän tilalle. Kiitoksia myös kaikille ihanille kasvattieni omistajille kun toitte pennut näytille. Meillä kaikilla oli niin mukava päivä että sovimme jo uusinta tapaamista syksylle! :)


4.9.2015 Artist-pentue 12-vuotta!

Ensimmäinen pentueeni täyttää jo 12-vuotta! Siitä on jo kauan mutta muistan vieläkin tuon päivän hyvin kun kaikki 13 pentua syntyivät 3,5 tuntiin. Dalin ja Pablon pennut ovat jo vanhuksia. Paljon onnea kaikki niille jotka ilostuttavat vielä elämäämme ja voivat oikein hyvin. Suurin osa jo muistoissa, mutta mielessä päivittäin.


27.8.2015 Loving Heart 1-vuotta!

Paljon onnea 1-vuotiaalle Koko-neidille! Niin se aika vaan on hurahtanut ja meidän rakas ja kaunis sydännenu tyttö täyttää jo vuosia. :)



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Hidden-pennut ovat saaneet kodit!

Kaikki pennut ovat saaneet hyvät kodit. 
Tervetuloa kaikki 9 pentua omistajineen Double Dot's teamiin!


lauantai 11. huhtikuuta 2015

11.4.2015 Double Dot's pennut ovat täällä!!

Unan ja Zeron pennut syntyivät tänään. Kahdeksan tunnin urakan päätteeksi Una pyöräytti täyden kympin pentuja! 7 narttua ja 3 urosta. Pennut ovat sekä musta- että ruskeapilkkuisia. Una on erinomainen emä ja hoitaa pentujaan ahkerasti. Kaikki voivat hyvin.
Pentujen elämää voit seurata pentublogissa doubledotspennut.blogspot.fi

Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää!

29.3.2015 Double Dot's tapaaminen

Järjestin Kuopiossa tapaamista kasvateilleni. Tapaamiseen osallistui Real-pentueesta Diesel, Ava ja Elsie. Vaikka ilma olikin erittäin kylmä oli ihana kun viitsitte tuoda koiria näytille. Kiitokset aktiivisille koiranomistajille! 




torstai 12. helmikuuta 2015

12.2.2015 Real-pentue 5-vuotta!

Paljon onnea tänään 5-vuotta täyttäville Real-pennuille!



 Täällä meillä synttärisankari Diesel nautiskeli aamulla herkullista paikallista siankorvaa ja päivän kruunasi uusi ihana Ossi Orava-lelu!

Paljon onnea ihanat ja Diesel-rakas!!!

torstai 5. helmikuuta 2015

Pentuja tulossa!

Seuraava Double Dot's pentue tulossa keväällä yhdistelmästä:


                        FIN MVA Double Dot's Black Highland   &   Dicentra Hidden Treasure (ERI)
                
                        Lonkat: B/C, kyynärnivel: 0/0                        Lonkat: B/B, kyynärnivel: 0/0

                        Ruskeapilkkuinen narttu                                Mustapilkkuinen uros

                        S. 18.11.2011                                                S. 29.7.2011



Una on astutettu Zerolla 5.2.2015.
Molemmat vanhemmat ovat hyväluonteisia ja terveitä rotunsa edustajia. Una-emä on palkittu Suomen muotovalion arvolla näyttelyssä ja Zero-isä laatuarvostelulla Erinomainen. Molemmat ovat reippaita ja ystävällisiä ja asustavat perheissä joissa on lapsia. Pentujen odotettaan syntyvän pääsiäisviikolla 15. Luovutus toukokuun lopulla.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Uusi tiimijäsen!


Kennelimme on saanut uutta vahvistusta Venäjältä!

Beloe Zoloto Loving Heart on liittynyt tiimimme jäseneksi.

Tämä kaunis neitokainen tuntee nimen Kokora (japaniksi sydän).

Pennun vanhemmat ovat

Spotnik's First Farao for Ormond x Beloe Zoloto Dreams Come True.